Kaikki mitä tahdot on pelon toisella puolella

Tiedätkö sen onnellisen tunteen, jolloin toivot, että aika pysähtyy? Hetken jolloin kaikki on yksinkertaisesti niin hyvin, ettet toivo minkään olevan mitenkään toisin. Toivon, että tiedät.

Moni meistä kuitenkin niinä hyvinäkin hetkinä tahtoo jotain mikä täydentäisi jo olemassa olevaa onnea. Olen itse usein kokenut tuon tahtomisen jopa uuvuttavana ja yrittänyt sulkea siltä silmäni ja sieluni. Harvoin siinä onnistuen. Se mikä sisältä kumpuaa, sitä harvoin saa huutamalla häipymään.

Pelko on paikallaan pitävä voima

Uusi innostava työ, edes jonkunlainen työ, toisenlainen puoliso, edes jonkunlainen puoliso, avarampi asunto aurinkoisemmalla tontilla, edes jonkunlainen asunto vaikka pimeälläkin paikalla, enemmän rahaa, edes sen verran rahaa, ettei tulisi nälkä, laihempi vartalo, että edes terve vartalo. Niin monta kuin meitä täällä on, yhtä monta on toivetta ja tahtomista.

Aina ei elämässä auta edes tahtominen, se on sanomattakin selvää. Mutta usein moni tahtomamme asia vaatii päätöksen mennä pelkojaan päin. Tietenkin on pelottavaa esimerkiksi lähteä jostain itselleen tutusta ja turvallisesta, on pelottavaa mennä kohti pimeää, tuntematonta. Pelko on aina sisäinen viesti, jonka tarkoitus on varoittaa meitä. Se tuo mukanaan myös ahdistusta ja avuttomuutta, epävarmuuttakin.

Mitä jos tahdot kuulla edes joskus kiitoksen niistä töistä, joita kotisi ja perheesi eteen teet, mutta pelkäät sen kiitoksen pyytämistä, koska et jaksa siitä mahdollisesti alkavaa sisällissotaa, jonka ainut päämäärä on tehdä listaa siitä kuka oikeasti tekee ja kuinka paljon. Tai entä jos tahdot kerran kesässä tanssia hillittömässä humalassa häpeilemättä Dannyn listahittien tahtiin, mutta pelkäät keskiviikkoon asti kestävää krapulaa. Tai entä jos tahdot merkityksellisemmän työn, koska olet kyllästynyt etsimään selviytymiskeinoja vallastaan humaltuneen pomosi alaisuudessa, mutta sinä pelkäät, sitä kuuluisaa tyhjän päälle jäämistä, kipua, jonka toisenlainen päätös saattaisi tuottaa ja niinpä sinä valitset jatkaa tahtomista.

Unelma Saaranpaskantamasaaresta

Minun omilla peloillani on aina ollut joku tarkoitus ja useimmiten ne ovat yrittäneet suojella minua kivulta, siltä etten astuisi harhaan. On ollut pitkän työn tulos oppia näkemään kipu kasvattajana ja tajuta sen olevan yhtä suuri liikkeellepaneva voima kuin ilo tai innostuneisuuskin. Henkinen kipuilu ei suinkaan ole ainoastaan karsinut minulta asioita, vaan se on myös toiminut niiden mahdollistajana, avaamalla silmiäni ja pakottamalla tekemään elämästä enemmän itseni näköistä. Se mitä kipuilu kenellekin mahdollistaa riippuu kokijan kyvystä kuunnella itseään.

Samaan hengenvetoon on kuitenkin pakko sanoa, että välillä on todella vaikeaa löytää aikaa itsensä kuuntelemiselle. Se on vaikeaa, koska on huolehdittava kissat ja koirat ja lasten kinuamat gerbiilit. Kun on muistettava hankkia papayat, peräpukamavoiteet ja positiivisuus pillerit. Kun on oltava osallistuva ja läsnäoleva äiti, joka ei koskaan halua omaa aikaa. Kun on oltava puoliso joka näyttää Beyoncelta, mutta käyttäytyy yhtä iloisesti kuin Meiju Suvas. Kun on oltava innostunut työntekijä, joka hallitsee teamsit ja tiimityöskentelyn jalon taidot. Kun on imuroitava kolme kertaa viikossa, käytävä spinningissä ja pilateksessä ja sopivassa välissä taas imuroitava. Kun on vaihdettava lakanoita, kukkamultia ja kuulumisia. Joten kyllä, välillä on hieman hankalaa pysähtyä syvällisesti kuuntelemaan. Helpompi sieltä pään sisältä on kuulla arjessa huudahduksia, jotka vaan lietsovat väsyneen ihmisen tyytymättömyyttä: ”Muutan kyllä Saaranpaskantamasaarelle, yksin! Ilman kissaa, koiraa, gerbiileitä tai lapsia tai saatikka tuota miestä, joka tekisi toisinaan mieli kuristaa kalsareihinsa”.

Mutta niin. Useimmiten meillä kuitenkin on mahdollisuus toisenlaiseen tulevaisuuteen. Rakkaus on jotenkin helppo esimerkki, sillä jos ei enää rakasta sitä ihmistä, jonka kanssa on tähän asti jakanut talon, ajokoiran ja kartano Volvon, niin silloin täytyy valita jäädäkö vaiko lähteä. Jos jää, niin silti tulee aina tulee uusi tiistai, Vappu ja Pyhäinpäivä. Elämä jatkaa kulkuaan vaikkei mikään sinun elämässä muuttuisikaan, vaikket hymyilisi vieläkään. Muutos sinänsä ei mielestäni ole se tavoiteltava itseisarvo, sillä voimme toki aina tahtoa olevamme onnellisia juuri nyt, juuri tässä hetkessä, näissä puitteissa, tässä parisuhteessa, tämän painoisena, lomautettuna, työttömänä tai liian työllistettynä, sillä joltain osin onni on aina korjattavissa ja tulevaisuus voi olla toisenlainen samoissakin puitteissa.

Valitettavasti ja onneksemme, onnellisuus ja onnettomana oleminen ovat omia valintojamme, tahtomisen takana kuitenkin.

ARKISTO