Liian kiltti ihminen tietää, että jatkuva toisen tahtoon taipuminen tekee kipeää
Ihminen, jonka tahto on usein toisen ihmisen, tietää yleensä olevansa liian kiltti. Hän tietää olevansa liian ymmärtäväinen, sillä hänen mielestään mahdollisuutta seuraa aina uusi mahdollisuus. Hän ei koskaan kuule itsensä korottavan ääntään, vaan hän ennemminkin huomaa aina olevansa se, joka päätyy pyytelemään anteeksi. Hän jos kuka inhoaa erimielisyyksiä. Mielipiteitä hänellä harvoin on. Ja jos onkin, niin hän tuskin sanoo niitä ääneen. Hän harvemmin on suhteessaan täysin rehellinen, ettei vaan sanoisi jotain mikä loukkaisi toista. Erimielisyydet ovat hänelle aina uhka ja hän tekee kaikkensa, ettei mikään pääse vahingoittamaan hänen turvallista elämää. Ei varsinkaan hän itse. Niinpä harmonia parisuhteessa ja toisen hyvä mieli on arvokkaampaa kuin se mitä hän itse huomaa haluavansa.
Minä olen ollut tämä ihminen. Tämä liian kiltti, kaikkia muita miellyttävä ihminen. Kesti kauan tajuta, etten minä ollutkaan enää se kuvittelemani kiltti kaikkivaltias, joka säätelemällä omia tunteitaan ja käytöstään, pystyi hallitsemaan muiden ihmisten elämää. Heidän onnellisuutta tai onnettomuuttaan.
Harvoin mikään asioihin herääminen, tapahtuu ohikiitävässä hetkessä tai helposti. Ei minun kohdalla ainakaan. Olen aina jollain tavalla ollut sitä ajatusta vastaan, että syy meidän aikuisiän käytökseen, juontaisi juurensa lapsuudestamme. Mutta pikkuhiljaa olen opetellut näkemään sen, että minä tavallaan kasvoin kiltiksi. Minulle opetettiin hyvät tavat ja toisten huomioon ottaminen. Muistan jo lapsena voimaantuneeni toimiessani sovittelijana. Tunsin saavani sitä kautta hyväksyntää ja huomiota. Iloitsin ollessani kiltti tyttö ja saadessani kehuja siitä.
Minulla oli aina myös valtava tarve olla isäni tyttö. Pidin aina hänen puoliaan, varsinkin niinä aamuina, kun huomasin hänen heräävän olohuoneen sohvalta. Muistan säälin, jota tunsin häntä kohtaan ja kuinka kovasti halusinkaan, että hänellä olisi äitini tuimista katseista huolimatta noina päivinä hyvä mieli.
Kiltin ihmisen rajat luo joku muu
Jokainen meistä on kasvanut erilaisista lähtökohdista käsin. Jokaista meistä on muovannut erilaiset ihmiset ja tilanteet elämässä. Jokainen meistä myös jättää jälkiä toisiin ihmisiin. Kun parisuhteessa kaksi erilaista ihmistä yhdistää elämänsä yhdeksi, toisen ollessa liian kiltti, niin valtasuhteet helposti vääristyvät. Eikä se välttämättä ole kenenkään syytä. Kiltin ihmisen on vaan niin kamalan helppo heittäytyä suhteeseen, missä joku toinen sanelee säännöt ja määrittää rajat.
Minun kiltteyskuormani alkoi täyttyä hiljalleen, vuosien mittaan. Mitä pidempään olin kuuntelematta ja kunnioittamatta omaa tahtoani, sen enemmän säilöin sisääni vihaa ja katkeruutta. Nuo negatiiviselta kuulostavat tunteet toimivat kuitenkin eräänlaisina suunnannäyttäjinä, sillä ne pakottivat minut kyseenalaistamaan pieniä asioita arjessa. Aloin pikku hiljaa väsymään roolini kantamiseen. Siitä isin pikku tytöstä oli kasvanut oman onnen kustannuksella, miestä miellyttävä nainen. Aloin väsymään myös siihen, ettei minun huonoille päiville ollut koskaan tilaa ja kuinka toisen huonoja päiviä kuului vaan kestää. Hetkittäin teki mieli kiljua ääneen, että ”entäs minä ja se mitä minä haluan!”. Silloin en vielä kyennyt tajuamaan, että olin itse vastuussa tuostakin tunteesta. Sillä ikävä kyllä ja onneksi, me olemme vastuussa omista valinnoistamme.
Minusta kiltteys kuoriutui pala palalta elämän kriisien, ikääntymisen ja omien oivallusten myötä. Aluksi kaikki oli todella haparoivaa. Annoin ensin esimerkiksi toisen mököttää tunnin sijasta kokonaisen päivän, sitten kaksi. Samalla tunnustelin itseäni, että romahtaako maailmani siihen, ettei tuo toinen ihminen ole huomaavinaan minua. Ei se koskaan romahtanut. Sitten aloin pienesti sanomaan asioissa vastaan. Kaikki ei enää ollutkaan minulle ihan sama. Tälläinen muutos ihmisessä on aina omiaan hämmentämään parisuhteessa valtaa pitänyttä osapuolta. Kun toinen on ollut rinnalla vuosien ajan hymyssä suin, on vaikeaa ymmärtää, ilman sen suurempaa sisällissotaa, miksi se hymy hiljalleen hiipuu ja häviää.
Oikotietä onneen ei tässäkään asiassa ole. Ollakseen onnellinen omillaan, vaikka olisikin parisuhteessa, on lopetettava tekemästä muille palveluksia ansaitakseen rakkautta. Rakkautta ei voi ostaa eikä myydä, eikä sitä myöskään kuulu ansaita. On myös opeteltava tunnistamaan omat tarpeensa, tiedettävä mitä itse haluaa. Ja on ehdottomasti lopetettava tuntemasta mielipahaa siitä, ettei nyt vaan halua/jaksa/huvita tehdä mitä pyydetään. On opittava tekemään omia valintoja.
Kiltilläkin on valtaa ja vastuuta
Meitä hauraita ja liian kilttejä ihmisiä moni ohittaa tietämättään joka ikinen päivä. Me ollaan kassaneitejä, trukkikuskeja, lastenhoitajia, toimistotyöläisiä, pitkäaikaissairaita ja työttömiä. Ei meistä kenestäkään päällepäin välttämättä huomaa, että olemme tietyllä tavalla taakankantajia. Ei meistä näy päällepäin se, että meidän onnellisuus riippuu aina muiden ihmisten onnellisuudesta, heidän mielen liikkeistään, sanoistaan, teoistaan tai tekemättä jättämisistään. Ei meistä päällepäin huomaa, että usein päädymme sanomaan kyllä, vaikka haluaisimme sanoa ei. Eikä huomaa sitäkään, kuinka jatkuva toisen tahtoon taipuminen tekee kipeää.
Jokaisella meistä on valtaa ja vastuuta, jopa liian kilteilläkin ihmisillä. On jokaisen omalla vastuulla valita ympärilleen ihmisiä, jotka eivät hyväksikäytä kiltteyttä. On myös jokaisen meidän vallassa pyrkiä eroon liiallisesta kiltteydestä. Totuus on, että ketään toista emme pysty muuttamaan, tekemään hänestä yhtä kilttiä tai kiltimpää. Joten ainut henkilö, jonka menneisyyttä voimme yrittää ymmärtää, katsoo meitä peilistä. Hän on se arvokas ihminen, joka ansaitsee onnellisen ja omannäköisen elämän.