Ei riitä, että pitkästä parisuhteesta eroamisen jälkeen tulisi löytää itsensä. Sen lisäksi pitää opetella löytämään myös nukkasihti ja pissapojansäiliökin. Siinä samalla kun käsittelee eron mukana tulevia tunteita: menetystä, pettymystä, surua, vihaa, mustasukkaisuutta, häpeää ja yksinäisyyttäkin, on opeteltava lukemaan vesimittaria ja avaamaan viemäreitä. Opeteltava olemaan itsenäinen nainen.
Eron jälkeen se öinen hetki, kun istuu unettomana uuden kodin keittiössä, juoden kahvia häälahjaksi saadusta Arabian Paratiisi mukista. Yllään se sama Nanson yöpaita, johon pyyhki kyyneleet hetkenä, jolloin tuota astiastoa eron yhteydessä jaettiin. Tuo hetki on katkeransuloinen. Kyllä siinä vahva ja päätöksestään varmakin nainen kokee surua ja pelkoa uuden elämänsä kynnyksellä. Miettii kenen päätös tämä oikeastaan oli. Miettii tätäkö minä todella tahdoin.
Vaikka paljon voi asioita ennen eroaan suunnitella valmiiksi, niin sitä tunnetta, siinä uuden kodin keittiössä, Anna Puun laulaessa hiljaa taustalla:
”Seison kuopan vieressä. Kaivoin sen ihan itse omin pienin kätösin. Vaikka tarjosit apua sinäkin. Siinä se valmiina odottaa, syvyyttä kuusi jalkaa. Viimeinen laulu lauletaan, kun kohta maahan lasketaan. Seison rakkauden haudalla. Sinä sen toisen puolella. Rakkauden haudalla. Me ollaan kohta vapaita. Kaikki alkoi kuilusta. Kun ei muistettu puhua. En osannut siltaa rakentaa. Pitäisi olla vahvana mutta mua pelottaa. Voiko hautajaiset peruuttaa?”.
Sitä tunnetta ei voi etukäteen suunnitella, eikä sen voimaa ymmärtää. Ihmisestä irtipäästäminen, lopullinen luovuttaminen vaatii noita yön hämärissä vietettyjä yksinäisiä hetkiä, jolloin ei näe aamua pidemmälle.
Älä odota, että elämä olisi eron jälkeen täydellistä
Onneksi surutyö on kivusta huolimatta kuitenkin kaunis prosessi. Jokainen eronnut ihminen tietää, että hiljaisuus on surutyössä jotenkin hiljaisempaa. Sen paremmin sitä on vaikeaa kuvata. Siinä hiljaisuudessa oppii kysymään itseltään ”mitä minä oikeasti haluan?”. Ja tavoittelemaan juuri sitä. Huolimatta siitä, että rahaa olisi vähemmän ja velvollisuuksia enemmän. Ei eron jälkeen yksin oleminen ole välttämättä alusta asti nautinnollista. Ei kaikille meistä. Ei vaikka sitä olisi odottanut ja sen toivossa päätöksensä erosta tehnytkin. Vaatii aikaa totutella olemaan onnellinen omillaan.
Eron jälkeen tunteet ei ole ainoa asia mihin ihminen törmää tai joiden kanssa joutuu painimaan. Eteen nousee asioita, joita ei välttämättä ole tarvinnut suhteessa ollessa sen suuremmin edes miettiä. Kaikkea taloudellisesta pärjäämisestä aina vakuutussopimusten solmimiseen asti. Sitä löytää itsensä erilaisten arkisten asioiden viidakosta. Ilman, että puolialaston Tarzan leijailee liaanilla pelastamaan. Mutta kyllä sitä pärjää. Löytää keinot ja oppii soveltamaan. Oppii ehkä pyytämään myös apua. Joskus on myös tarpeen höllätä omaa ajatusta siitä millainen on täydellinen elämä. Jotta itsellään olisi helpompi hengittää.
Hengittämistä helpottaa uuden elämän kynnyksellä myös tietoisuus siitä, että enää ei tarvitse miellyttää ketään, ei antaa periksi omista mielipiteistä, ei kantaa ääs-marketista kaljaa ja katsoa kuinka toinen niistä hiljalleen humaltuu. Enää ei tarvitse niellä omaa pahaa oloa, ellei itse päätä tehdä niin.
Pitkän parisuhteen jälkeen moni on surkea sinkkuudessa
Siinä eron jälkimainingeissa on kaikkien muiden painavien tunteiden lisäksi ahdistavaa huomata olevansa surkea sinkkuudessa. Huomata sittenkin kaipaavansa aamuhengityksiä ja yhteisiä, kestokassien kanssa tehtyjä, rynnäkköreissuja automarketteihin.
Eron jälkeisiin tunteisiin kuuluu myös katumus. Vaikka päätös erosta olisi ollut kuinka harkittu tahansa, niin silti eteen saattaa tulla tilanteita, jolloin huomaa ikävöivänsä sitä turvallisuuden tunnetta, jota laimentunutkin suhde tarjosi. Puhumattakaan tilanteesta, että suhde ei ole päättynyt sinun tahdostasi. Silloin taakka on toisenlainen kantaa.
Mutta aika hioo jokaista meistä, oli eromme syyt millaisia tahansa. Ennemmin tai myöhemmin sydän ei ole enää sisällissodassa ja eron jäljiltä herkkä ja haparoiva. Hiljalleen alkaa taas tahtomaan toisen ihmisen läheisyyttä. Vaikka pelottaa ja vaikka sydän olisikin edelleen kaakkoon päin kallellaan.
Osa meistä eronneista vaihtaa lennosta legginsit leopardimekkoon ja toiset toteaa, että ohi ei ole ajanut ainoastaan aika vaan mennyttä on myös itsetunto ja muotitietoisuus. Ja niin alkaa keski-ikäisen naisen kuoriutuminen. Kuoriutuminen ulos siitä perheelleen eläneestä, hieman elämäänsä kyllästyneen naisen roolista.
Siinä sitä kuulkaa kuoriutuessaan ihmettelee ihan niinkin yksinkertaista asiaa kuin kadonnutta bikinirajaa. Sitä, ettei sitä ole. Karvat ei enää vuosiin ole kasvaneet vain alushousujen alla ja kapealla kiitoradalla kiihdyttää vain Finnair ja sekin pakettimatkalle Mallorcalle. Ja ne pitkässä parisuhteessa eläneen ihmisen alusvaatteet. Ne haaroistaan kellastuneet Tokmannilta ostetut (lahkeelliset) alushousut. Housut, jotka yltävät helposti ajokoiran korviksi muuttuneiden rintojen alle. Peittäen koko nukkaisen mahakummun. Ne on todiste siitä, että mukavuus on ollut avainsana jo pidempään kuin pystyy muistamaan. Ne housut oli turvallisen parisuhteen tunnusmerkki. Ja hetken sinua kenties kaduttaa.
Eroista ja alushousuista huolimatta onnellinen elämä
Onneksi me keski-ikäiset naiset olemme loppujen lopuksi aika sinut itsemme kanssa. Eroista ja alushousuistamme huolimatta tai juuri niiden vuoksi. Ei me täytetä elämää enää 10 minuutin tehotreeneillä vain ollaksemme kiihottavia jonkun toisen ihmisen silmissä. Me ollaan tietoisia siitä, että leveä pylly syntyy syömällä suklaata. Me ollaan yllättävän kehopositiivisia pyllyä hivelevissä legginsseissämme ja syömme enää harvoin suklaata salassa.
Kaiken sen kuoriutumisen jälkeen, niiden aamuyön katkeransuloisten hetkien jälkeen, kun on saanut rauhassa surra rikkimenneen rakkauden, ymmärtää paremmin sen, että elämä voi olla ehjä kokonaisuus, vaikka sinä olisitkin rikki (ja ilman bikinirajaa). Ja niin se rakkaus, jonka haudalla itkit, on saanut arvoisensa hautajaiset.