Ei siihen kipuun kuole. Ei siihen arvottomuuden tunteeseen eikä toiseksi jäämiseen. Kyllä sitä silti hengittää ja käy S-marketissa ostamassa perunoita. Ei siihen kipuun kuole, vaikka hetkittäin kuolema siinä kivun kielekkeellä kiehtoisikin. Kipuun, joka syntyy, kun puolisosi omavaltaisesti päättääkin tahtoa tarinallenne toisenlaisen lopun.
Suomessa solmitaan vuosittain reilusti yli 20 000 avioliittoa, joista yksikään ei valitettavasti taida olla turvassa pettämiseltä. Monesti kuolema ei olekaan se, joka ihmisiä erottaa, vaan kyllä suurimman sadon taitaa korjata elämän tylsäksi tekevä arki. Arki, jota yllättävän huonosti keski-ikäisenä enää kestetään.
Sadonkorjuu alkaa yleensä hiljalleen, pienesti elämäänsä kyllästyneen ihmisen mielessä. Hän huomaa kaipaavansa tunnetta siitä, että edes joku tuntuisi joltain. Tuon tunteen myötä on yllättävän helppo altistua houkutuksille. Ja sen saman tunteen myötä elämäsi päärooliin saattaa astua se toinen nainen. Vaikka tämän jätettynä osapuolena jollain tasolla ymmärtäisitkin, arvottomuuden tunnetta se ei kuitenkaan ihan heti saa katoamaan.
Menetät onnellisia hetkiä ellet päästä irti
Toiset naiset on ilkeitä, oman edun tavoittelijoita, miehiä metsästäviä, törrötissisiä baarikärpäsiä. Mutta kun eivät ne ole. Ne on naapurin Marjoja ja serkku Irmeleitä. Pitkässä parisuhteessa itsekin olleita, S-tilin omistajia. Raskausarpisia, jauhelihakastikkeen tekijöitä. Naisia, joilla kasvaa karvoja väärissä paikoissa ja joiden hengitys haisee samalla tavalla baari-illan jälkeen bakteerivaginoosille. Joten älä kuvittele häntä mitenkään itseäsi maagisemmaksi, sillä sitä hän ei ole.
Hän on vain toisenlainen. Ainutlaatuinen varmasti omalla tavallaan, mutta ei sinua parempi. Ei hän ole mikään ylimaallinen olento, joka on taivaanlahjana miehesi eteen laskeutunut. Miehesi on häntä ehkä etsinyt tai sitten hänet ihan sattumalta kohdannut.
Jos sinä totuuden selvittyä päätät käyttää aikasi itsesi ja toisen naisen keskinäiseen vertailuun, menetät mahdollisuuksia onnellisiin hetkiin. Lopulta on pakko päästää irti, niin siitä ex-miehestä, kuin myös siitä toisesta naisesta. On opeteltava hyväksymään. Sillä ei niitä päiviä, jotka kivussa kieriskelemme, voi vaihtaa elämän viimeisimpinä hetkinä onnellisimpiin päiviin. Ei me voida käydä vaihtokauppaa päiviemme määrällä, mutta niiden sisältöön me hyvin pitkälti pystymme vaikuttamaan
On kiistaton tosiasia, että jokaisessa meissä on jotain hyvää. Niin siinä toisessakin naisessa varmasti on. Ei sinun tarvitse sitä ymmärtää, eikä nähdä hänen hyvyyttään. Monesti kumpaakin naista on erotilanteessa väritetty toisilleen. Niin sinua hänelle, kuin häntä sinulle.
Irtipäästämistä saattaa helpottaa ajatus siitä, että ei sinun, naapurin Marjan, serkkusi Irmelin tai edes ex-miehesi tulevatkaan suhteet ole täydellisiä. Jokaisessa suhteessa jollain lailla joskus satutetaan. Sanoilla, teoilla tai tekemättä jättämisillä. Älä kuvittele heille taivasta.
Älä maksimoi kipua sosiaalisen median kautta
Joskus toisesta naisesta tulee ex-kumppanimme elämän suurin rakkaus ja toisinaan sitten taas ei. Me emme heidän tarinan lopputulokselle mahda mitään. Eniten uskottomuudessa loukkaa yhtäkkisesti katoava reiluus ja sen tilalle saapuva epärehellisyys. Se tunne, kun toinen ei katsokaan sinua enää silmiin. On kamalan vaikeaa yhtäkkiä ymmärtää, että minulle vieläkin rakas ihminen ei enää olekaan puolellani vaan minua vastaan. Sen lisäksi, että se on todella kummallista, se myös suututtaa, itkettää, ahdistaa ja ihmetyttää.
Sinun itsesi kannalta olisi äärimmäisen tärkeää olla viemättä kaikkia noita tunteita sosiaaliseen mediaan. Että edes sinä pystyisit säilyttämään reiluutesi. On vaikeaa pitää kiinni omista periaatteistaan, kun yhteiset aatteet ovat haihtuneet savuna ilmaan.
Monesti mietin oliko erot ennen somea jotenkin vähemmän melodramaattisia ja oliko irtipäästäminen jollain tavalla helpompaa. Oliko helpompaa, kun ei voinut kytätä onko puoliso Simpeleellä vai Sri Lankassa. Tai, että muistuttaako hänen uusi kumppani enemmän naapurin Marjaa vai sittenkin Madonnaa.
Vaikka tänä päivänä sosiaalinen media mahdollistaakin kyttäämisen monella eri tavalla. Älä tee sitä. Anna hänen mennä. Anna hänen sitäkin kautta olla. Vertailemalla teidän ollutta elämää hänen uuteen elämäänsä aiheutat vaan valtavaa mielipahaa itsellesi, sillä aina siinä uudessa elämässä on jotain mitä teillä ei ollut. Sitä hän lähti hakemaan ja sitä hän varmasti tavalla tai toisella saa. Ainakin ensialkuun. Niin sen kuuluukin mennä. Niin se menisi, jos se olisit sinä sen uuden onnen kynnyksellä. Sinun on annettava heidän olla.
Eroon sisältyy aina kamalan paljon tunteita, niin jätetylle kuin myös lähtijälle. Erot on täynnä tunnehuippuja, joiden aikana somen käyttö tulisi olla kaikilta osapuolilta kielletty. Ei eron keskellä olevat ihmiset toimi aina fiksusti, toisia osapuolia menneestä ajasta kiitellen eikä toivo toisilleen pahan sijasta hyvääkään. Toinen nainen ei saa miehen mukana ylimaallisia oikeuksia. Hän saa vain hänet.
On helppoa olla jännittävämpi kuin kotona odottava vaimo
Uuden onnen kynnyksellä miehet usein muuttuvat uuden kumppanin rinnalla myötäileväksi, omat tavat unohtaviksi ihmiseksi. He taipuvat uuden ihmisen tapoihin huomattavasti helpommin kuin naiset. Moni pitkästä suhteesta eronnut aikuinen nainen ei ole enää valmis tinkimään tavoistaan tai olemuksestaan, uuden rakkauden tähden. Naiset ajattelee ehkä useimmiten, että he kelpaavat juuri tälläisenä kuin he ovat tai sitten he eivät haluakaan kelvata. Kun taas miehet muuttaa helpommin tapaansa pukeutua, syödä, juhlia ja puhuakin, jos uuden rakkauden ylläpitäminen sitä edellyttää.
Tuo muutos tuntuu monesti jätetystä naisesta todella pahalta. Että sen uuden ihmisen myötä siitä rikkinäisiä sukkia käyttävästä sohvaperunasta, sosiaalisesti erakoituneesta miehestä tuleekin yhtäkkiä vaaleissa pellavahousuissa kulkeva kosmopoliitti. Vain sen toisen naisen vuoksi. Kyllä siinä heikompi ihminen helposti katkeroituu ja toivoo, että koko mies olisi kuollut eikä uuden onnensa kynnyksellä. Ja me. Me menemme edelleen nukkumaan samoihin lakanoihin, siinä samassa Nanson sinapinkeltaisessa yöpaidassa. Tuntuuhan se toki vaikealta.
Niinä hetkinä kun on vaikeaa, muista, että ikuisesti ei kukaan pysty olemaan jännittävä. Ja se on monesti se tunne mikä saa pettäjän pettämään, se pieni tunne salaisuudesta. Se jännitys kiihottaa, monien tasaisten vuosien jälkeen, se on se eloon herättävä voima, jota kaikki ei pysty eikä edes halua vastustaa. Eikä oikeasti vaadita ihmeitä, että tarjoaa enemmän jännitystä kuin me Nanson yöpaidassa nukkumaan menijät
Nanson yöpaitaan pyyhitään nenä ja kyyneleet
Pitkässä parisuhteessa on normaalia tuntea kiinnostusta suhteen ulkopuoliseen ihmiseen. Aina sen kiinnostuksen pohjalta ei kuitenkaan ole tarvetta toimia ja siinä kai on onnellisen ja onnettoman ihmisen ero. Onnellisen ihmisen on helpompaa jättää se kiinnostus oman pään sisäiseksi, kun taas onnettomaksi itsensä tunteva ihminen on alttiimpi toimimaan sen heränneen kiinnostuksen perusteella.
Kiinnostus itsessään ei ole vielä kenenkään pettämistä, vasta sen pohjalta tapahtuva toiminta usein on. Jokainen tarina saa kuitenkin alkunsa ihmisen pään sisältä, kuvitelmasta, haaveesta tai toiveesta. Joskus sitten niiden toiveiden ja haaveiden johdattamana sitä huomaa henkisesti irtautuvansa omasta puolisostaan ja kohdistavansa katseensa ja tulevaisuuden toiveensa uuteen, oman suhteen ulkopuoliseen ihmiseen.
Mitä tulee niihin toisiin naisiin. Niin tunteet ne on heilläkin. Kyllä he kamppailevat omatuntonsa kanssa. Käyvät henkistä painiottelua itsensä kanssa. Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi. Kyllä he punnitsevat onko kaikki todella sen arvoista, että hajoaa perhe, niin ehkä oma kuin vieraskin perhe. Ihan yhtä lailla kuin kenenkään suhde tai avioliitto ei tavallaan ole turvassa pettämiseltä, niin ihan yhtä lailla moni meistä on kykeneneväinen astumaan tuohonkin rooliin. Joskus vaan jotain syntyy, vaikka jotain muuta on vielä kesken. Hyvätkin ihmiset horjuu. Hyvätkin ihmiset voi hairahtua. Ei se oikeuta pettämistä, eikä tee siitä yhtään helpompaa kestää. Mutta ehkä se auttaa ennen pitkää antamaan anteeksi. Sillä sitä sinä tarvitset, anteeksiantoa.
Ei me aina saada tarinallemme sellaista loppua kuin olisimme toivoneet ja uskoneet saavamme. Mutta me saamme uusia alkuja. Alkuja, joiden äärellä pitää uskaltaa mennä kohti tuntematonta. Vaikka pelottaa. Jokainen luopuu omalla tavallaan.
Seuraavan kerran, kun vedät yllesi sen Nanson niin tutuksi käyneen yöpaidan, sen johon aikanaan pyyhit niin nenäsi kuin kyyneleesikin, toivon, että tiedät ettet tarvitse punaista pitsiä ja törrötissejä. Aivan tavallinen riittää. Sinä riität.